Kauneuden ja muodon päiväkirjasta pohdintoja ympäristön, arkkitehtuurin ja elokuvan äärellä

Miksi väkivalta on ihanaa, mutta sodat eivät?

  • Arkkitehdit Theo (Hannu-Pekka Björkman) ja Vinsentti (Ville Virtanen) eri puolilla moraalin aitaa Theon Talo-elokuvassa.
    Arkkitehdit Theo (Hannu-Pekka Björkman) ja Vinsentti (Ville Virtanen) eri puolilla moraalin aitaa Theon Talo-elokuvassa.
  • Arkkitehti Theo Kaski (Hannu-Pekka Björkman) moraalisten kysymysten äärellä Theon Talo-elokuvassa.
    Arkkitehti Theo Kaski (Hannu-Pekka Björkman) moraalisten kysymysten äärellä Theon Talo-elokuvassa.
  • Linnan mystinen puutarhuri Josef Klein (Boris Konezchny) opastaa Theon (Hannu-Pekka Björkman) unelmansa lähteelle.
    Linnan mystinen puutarhuri Josef Klein (Boris Konezchny) opastaa Theon (Hannu-Pekka Björkman) unelmansa lähteelle.

Jouko Heino vastasi edelliseen blogi-artikkeliini (27.12.) elokuva-aihe-ehdotuksellaan eräästä Petsamon taistelusta Talvisodan aikana.

Kyseisessä daavid-goljat -asetelmassa olivat vastakkain Puna-armeijan noin 50 000 sotilasta ja osasto Pennasen 862 suomalaista sotilasta. Venäläisten epäonnistuneen operaation Leningradin lehdet uutisoivat menestyksenä.

Jouko Heino sanoo, että tapahtuneesta saisi poikkeuksellisen vaikuttavan elokuvan.

Varmasti saisi. Onhan sodan psykologia – samoin sen psykiatria – moisessa tilanteessa jotakin, mitä ihmisjärki ei kykene ymmärtämään ilman omaa kokemusta vastaavasta.

Aivan toinen asia on se, miten ja millä rahoilla jokin tuotanto toteuttaisi noin valtaisan tapahtuman elokuvaksi. Jo käsikirjoitusvaihe olisi todella vaativa.

http://www.filmthreat.com/reviews/80850/

Jouko Heinon ehdotus tuo mieleeni toisen vielä toteuttamattoman suomalaisen sotaelokuva-aihion, jonka sisältö ylittää etiikan ja moraalin ja ennen kaikkea poliittisen röyhkeyden kaikki rajat.

Itärintamalla oli Jatkosodan aikana asetelma, jossa Suomen juutalaiset taistelivat aseveljiemme saksalaisten ja suomalaisten rinnalla suurta Neuvostoliittoa vastaan.

Ainakin pari kertaa Saksan paikallisjohto ehdotti Rautaristiä urheille juutalaissotilaille.

Suomen upseeristo kieltäytyi tolkuttomasta nukkerituaalista – tietäen, mitä hirveyksiä natsit tekivät samanaikaisesti Euroopan juutalaisille Saksan ja Puolan leireillä.

Kuka tekisi tuosta tapahtumasta sen suuren psykologisen, koko absurdin asetelman alastomaksi riisuvan suomalaisen elokuvan?

www.theoshouse.fi - statement

Sotien todellisuuksia esitteleviä elokuvia on kautta elokuvahistorian perusteltu sillä, että sodat ovat olennainen osa rauhaa, joihin jokainen sota pyrkii. Ja siksi sodan prosesseja on syytä käsitellä myös elokuvissa.

Sotaelokuvat ovat samanaikaisesti ihmiskunnan historian todistuskappaleita ja valtioiden likaisen ulkopolitiikan pesijöitä, kuten on nähty Kylmän Sodan alusta alkaen.

Useimmiten nämä elokuvat vääristävät käsitystämme sotien arjesta perusteellisella tavalla.

Mikään sotien todellisuuksissa kun ei ole arkista, jos lähdemme ajatuksesta, että ihmisten surmaaminen niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessa ei ole arkista, luonnollista toimintaa.

Puolustaminen on moraalisesti hyväksytympää kuin hyökkäys. Sen vuoksi hyökkääjät lavastavat sotiensa alun usein puolustusreaktioksi vastapuolta kohtaan.

Tätä strategiaa on Venäjän ja Vladimir Putinin puolesta pohjustanut viime vuosina hyvin mallikkaasti Kaakkois-Suomen (pikku)rahanahne maanomistajaväestö, joka on myynyt tonttejaan eli isänmaatamme rajan takaisille rikkaille.

Näin Venäjälle on annettu – tarpeen niin vaatiessa – hyvät perusteet puolustaa kansalaistensa oikeuksia ja koskemattomuutta myös Suomen rajojen sisäpuolella.

http://trustmovies.blogspot.com/2014/12/rax-rinnekangas-finnish-fantasy-drama.html

Valhe on hyvin olennainen osa sodankäynnin realismia – alkaen kaksoisvakoilusta aina siihen sotilaiden osaan, joka ampuu kaikki laukauksensa tahallaan ohi maalin.

Valheellisuudesta johtuen jokaisella kansakunnalla on menneisyydessään petoksellisia tekoja liittyen käytyihin sotiin. Ja siksi kansalliset elokuvat vasta viiveellä saavat taloudelliset mahdollisuudet käsitellä kutakuinkin rehellisesti noita tapahtumia.

Puhtaat väkivaltaelokuvat ovat kokonaan toinen asia elokuvahistoriassa. Ne poikkeavat sotaelokuvista jo siinä, että niiden tarkoituksena on ennen kaikkea viihdyttää katsojiaan. Näin toimii myös vakavan kaunokirjallisuuden paikan anastanut rikoskirjallisuus.

Tänä päivänä Suomessa on tuhansia koteja, joissa kirjahyllyjen perheraamattua ympäröivät raiskauksia, petoksia ja muuta väkivaltaa esittelevät bestseller-teokset.

Näiden uuskirjastojensa keskellä suomalaiset ihmettelevät kasvavaa pahoinvointiaan.

Tällä tavoin itse sisustettu intiimi ympäristö ruokkii kansalaisia arkipäivän paniikkiin – juuri kenenkään ymmärtämättä asioiden psykologista yhteyttä.

http://blogs.artinfo.com/outtakes/2014/12/12/theo’s-house-escaping-architecture/

Unkarilainen kirjailija Imre Kertész on perustellut ihmisessä asuvaa mieltymystä Pahan kokemiseen – suoraan ja välillisesti – tulkinnallaan, että suuri osa ihmisistä ei tee hyviä tekoja suinkaan moraalisista syistä, vaan pelkuruuttaan.

Kertész uskoo, että paha on meissä yhtä tervettä kuin hyvä yrittää olla.

Ja sen ikuisen vammamme vuoksi elämä sopii harvoille, Kertész uskoo.

Itse uskon, että me hyvinvoivat kansat olemme niin ikävystyneitä, että me etsimme väkivallasta lohtua sielulliseen tyhjyyteen elokuvien ja kirjojen kautta.

Kun itseensä ei luoti satu eikä omaa lasta raiskata, tuntuu kiihottavalta kokea noita tuntemuksia välillisinä kokemuksina – eräänlaisena vierihoitona.

www.theoshouse.fi - traileri

Theon Talo-elokuva ei ole fyysisen väkivallan kuvaus, mikä seikka sai erään yhdysvaltalaisen arvostelijan kokemaan, että elokuvasta puuttuu kokonaan tarina.

Aseilla ampumisen sijasta elokuvassa on ihmisen eheytymisen ja uuden rakkauden mahdollisuuden kokemisen tarina.

Kun arkkitehti Theo Kaarlo Kaski (Hannu-Pekka Björkman) suunnittelee uusbarokkisen linnan puistossa Brandenburgissa unelmataloa itselleen ja lapsuutensa ihastukselle, Clara -nimisellä naiselle (Milka Ahlroth), jonka hän on tavannut yhden ainoan kerran elämässään, 50 vuotta sitten, hän tulee asian eteen, joka ravistelee menneisyyden tuhkat hänen yltään.

”Clara, onko minulla oikeus tähän tunteeseen, kun edellisen kerran tapasin sinut niin kauan sitten?” Theo kysyy ja vastaa itse toisella kysymyksellään:

”Eikö tämä tunne ole yhtä aito ja oikeutettu kuin jos olisin tavannut sinut eilen?”

www.youtube.com – theoshouse - reasons of Clara (final song)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija