Kauneuden ja muodon päiväkirjasta pohdintoja ympäristön, arkkitehtuurin ja elokuvan äärellä

Tohtori Zivagon autenttiset lumet

  • Arkkitehdit Theo (Hannu-Pekka Björkman) ja Vincent (Ville Virtanen) ottavat rajusti yhteen saksalainen linnan yössä.
    Arkkitehdit Theo (Hannu-Pekka Björkman) ja Vincent (Ville Virtanen) ottavat rajusti yhteen saksalainen linnan yössä.
  • Arkkitehti Theo (Hannu-Pekka Björkman) seuraa linnan mykkää piikaa (Elsa Salonen) kohti elämänsä muutosta.
    Arkkitehti Theo (Hannu-Pekka Björkman) seuraa linnan mykkää piikaa (Elsa Salonen) kohti elämänsä muutosta.
  • Arkkitehti Vinsentti Martikainen (Ville Virtanen) lupaa tuhat kaunista toimistonsa salarakkaalle Inkerille (Niina Koponen) Theon Talo-elokuvassa.
    Arkkitehti Vinsentti Martikainen (Ville Virtanen) lupaa tuhat kaunista toimistonsa salarakkaalle Inkerille (Niina Koponen) Theon Talo-elokuvassa.

Eräs lukija lähestyy kysymyksellä: Mistä elokuvaohjaaja varsinaisesti tietää, mitkä kuvauspaikat ovat juuri ne oikeat jollekin tietylle elokuvalle?

Kysymys on kiintoisa ja herättää ensimmäiseksi ajatuksen, mistä todellakin esimerkiksi joulupukki tiesi rakentaa Korvatunturinsa juuri Suomen Lappiin?

Miksi pukki ei vienyt pajaansa Mongoliaan, jonka arot toimisivat yhtä arvokkaina kulisseina lasten mielikuvitukselle kautta maailman kuin jänkäinen Lappi?

Kun englantilainen spektaakkeliohjaaja David Lean etsi kuvauspaikkoja Tohtori Zivagolleen (1965), hän löysi pari sopivaa talvista maisemaa Pyhäselältä Suomesta, mutta varsinainen talvi lavastettiin kaikkien vaihtoehtojen sijasta Segovian tasangoille Keski-Espanjaan.

Jokin lumettoman Kastilian horisontin psykologiassa sai ohjaajan uskomaan, että juuri siellä, keinolumien päällä, toteutuu vaikuttavimmin Juri Zivagon (Omar Sharif) hirvittävä kaipaus Laraan (Julie Christie), jonka olemassaolo turmelee sitten monen ihmisen onnen.

http://www.filmthreat.com/reviews/80850/

Useat ohjaajat puhuvat pakkomielteestä, joka pakottaa hyvinkin oudoilta tuntuviin ratkaisuihin elokuvien kuvauspaikkojen suhteen studioiden ulkopuolella.

Theon Talon kuvaukset – sen jälkeen kun elokuvan tematiikka oli asettunut lopullisen oloiseksi, kuten käsikirjoittajana uskoin siinä vaiheessa – oli aikomus toteuttaa Pohjois-Espanjassa, lähellä Biskajanlahtea.

Olisi tasanko, jonka keskellä pieni talo. Elämänuransa taakseen jättänyt arkkitehti asuisi yksin taloa ja suunnittelisi Unelmataloaan pelkästään itselleen. Ketään hän ei tapaisi.

Kukaan ei kävisi. Kaikki tapahtuisi piirustuslaudan ja yksinäisen talon piirissä.

Loppukesällä 2012 satuin käymään eräässä uus-barokkisessa linnassa Brandenburgissa, sata kilometriä Berliinistä etelään. Linnan puutarhan huumaavissa tuoksuissa, lammen rannalla, oivallus sitten iski: Theon Talo kuvataan juuri täällä.

Saman tien kertomukseen ilmestyivät arkkitehtonisten syntien ja avioeron riuduttaman Theodoori Kasken (Hannu-Pekka Björkman) rinnalle vastavoimat: entinen yhtiökumppani Asko Vinsentti Martikainen (Ville Virtanen) ja lapsuuden Clara (Milka Ahlroth).

Linnan puiston ilmapiiri antoi kertomukselle sen henkilöt. Ja koko valtaisien havumetsien ja tasankopeltojen kattama maisema antoi kertomukselle sen lopullisen sisällön.

Ihminen, arkkitehti, joka on työkseen tuottanut rumuutta ympäristölleen ja maallista onnea itselleen tulojensa muodossa, kokee nöyrtymisen juuri luonnon voiman keskellä.

Samasta syystä tuhannet ihmiset hakeutuvat joka viikko erilaisiin hiljaisuuden keskuksiin. Ja useammat matkustavat mökeilleen luonnon syliin. Ja ympäri maailman eri uskontojen jäsenet kutsuvat rukouksillaan syvintä hiljaisuutta ja suurempaa armoa avukseen.

Kyse ei ole uskonnollisen kokemuksen tai mystiikan etsinnästä. Kyse on ihmistä itseään suuremmasta, jota me pohjimmiltamme tarvitsemme – Kauneuden kohtaamisesta.

Sen voimasta Theossa herää kadonnut tunne – unelman ja rakkauden kokemisen tarve.

www.theoshouse.fi

Kun elokuvan pääkuvauspaikka oli löytynyt, sain vuotta myöhemmin tilaisuuden työskennellä juuri kyseisessä linnassa useamman kuukauden ajan.

Kirjoitin sinä aikana loppuunsa valmiiksi elokuvan käsikirjoituksen ja samana syksynä elokuvan Saksan osuudet kuvattiin linnan maisemissa.

Noita tapahtumia edelsi esituotantovuosi, jolla oli omat vaikeutensa.

Koko ajan tahtotila oli kuitenkin selvä. Tässä elokuvassa olisi kyse yhtä lailla arkkitehtuurin voimasta ja kauneudesta – kriittisyyden ohella – kuin ikääntyvän ihmisen tarpeesta uuden elämänosoitteensa ja uuden rakkautensa löytymiseen.

Kuvaaja Pekka Uotila ymmärsi linnan puutarhan geografian. Se vaati klassista, kultaisen leikkauksen huomioon ottavaa hillittyä kuvakieltä – ilman pyrkimystä muuhun kuin pakotteettomaan hiljaisuuden kunnioittamiseen.

http://trustmovies.blogspot.com/2014/12/rax-rinnekangas-finnish-fantasy-...

Samainen lukija kysyy toisessa kysymyksessään: Miltä ohjaajista tuntuu, kun ne oikealta tuntuvat kuvauspaikat sitten vihdoin viimein löytyvät?

Andrei Tarkovski on todennut muistaakseni Italiassa kuvatun Nostalgia-elokuvansa (1983) tuotannon yhteydessä, että vastenmielisintä elokuvanteossa on itse kuvausvaihe, koska ohjaaja on nähnyt lopputuloksen mielessään jo lukuisia kertoja täysin valmiina – nyt se pitää enää toteuttaa.

Tarkovskin kanta oli perusteltu, koska kestihän hänellä – Neuvostoliiton julman poliittisen ahtauden ja sensuurin johdosta – vuosikausia saada rahoitus ikonisille, kenties koko elokuvataiteen psykologian pelastaneille elokuvilleen.

http://filmshowcase.webs.com/apps/blog/show/42936068-theo-s-house-theon-...

Meille kuvausten aika ei ollut vastenmielistä. Hämmentävää se toki oli, koska tunteet yltyvät tyhjiössä, jota linnan kaltainen paratiisi edustaa vasten ulkopuolista maailmaa.

Theolle ja Vincentille – saman viivan etsijöille, mutta sen viivan keskuudessaan kadottaneille moderneille van Goghin veljeksille – linnan unenkaltainen todellisuus merkitsee ystävyyden uutta mahdollisuutta.

Theon alitajunnassa lapsuudesta asti kerääntyneelle tunne-elämälle se merkitsee uutta tilaisuutta: Voiko kaikkensa menettänyt saada elämänsä vielä takaisin ja vieläpä aivan uudessa muodossa, kun todella nöyrtyy tehtyjen tekojensa ja kauneuden edessä?

Vincentille (Ville Virtanen) se merkitsee joutumista kauas unohtuneen kysymyksen äärelle: Tietääkö ihminen todella kaipaavansa jotakuta elämäänsä vasta, kun todella ajattelee tätä ihmistä?

http://blogs.artinfo.com/outtakes/2014/12/12/theo’s-house-escaping-arc...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Alexius Manfelt

Rax hyvä, Joulupukki tiesi rakentaa majansa Korvatunturille, Markus-setä kun neuvoi häntä niin tehokkaasti. Onhan se eräänlaisen kansallisen propagandan voitto.

Meillä ei lapsuudessani 40 - 50-luvuilla käynyt tuo punanuttuinen äijänkäppänä, eikä se edes tullut Korvatunturilta, eikä eleensä edes Lapista. Sillä on lammasturkki päällä ja sarvet päässä eräänlaisen karvaisen naamarin kanssa. Se taisi olla se kili- tai sahapukki ihan itse!

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Tuo sinun lapsuuden Pukki oli juuri se, josta kirjoitin Joulu-blogissani.

Sitten tuli toinen Maailmansota, yhdysvaltalainen raha ja punainen katollisen piispan nuttu.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Mielenkiintoinen kuvaus elokuvan takana olevasta työstä, ideoiden synnystä, paikkojen etsimisestä ja löytymisestä.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Loistava (mielestäni) idea Rinnekankaalle (tai jollekin tutulleen). Olisi populaariakin, maailman nykytilanteessa:

Petsamon taistelut Talvisodassa: Vastakkain Puna-Armeijan kokonainen armeijakunta, 3 divisioonaa ( 3 x 17 500 sotilasta) ja osasto Pennanen ( 862 sotilasta). Menestyksekkäissä peräytymistaisteluissa Puna-Armeijan eteneminen pysäytettiin useaan otteeseen, ja sen operaatio epäonnistui. Taistelut käytiin sysipimeässä yössä, vain tähtien ja revontulten valossa - silloin, kun ei ollut pilvistä.

Leningradilaiset lehdet juhlivat armeijakunnan menestystä kertomalla suurin otsikoin "Nautsin kaupungin" valtaamisesta. Puolet kaupungista tuhoutui tulipalossa, se toinen rakennus jäi pystyyn. Kuvia tuhotusta kaupunista ei sentään Leningradskaja Pravda, ilmeisesti lukijoiden tunteita säästääkseen, julkaissut.

Todellinen sankaritarina vailla vertaa, johon saisi kaiken laista "ihmissuhdedraamaa" luontoa, poroja, hiihtämistä ja epätoivoista kamppailua molemmille puolille rintamaa.

Lisätietoja ja vihjeitä halukkaalle. Siihen ei tarvitsisi sitten maisemiakaan etsiskellä, ainakaan Espanjasta.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset